CV eli ansioluettelo – näin laadit hyvän ansioluettelon

CV (Curriculum Vitae), eli ansioluettelo on erittäin tärkeä työkalu työnhaussa – sen avulla työnantajalle luodaan ensivaikutelma omasta sopivuudesta työhön. Ansioluettelosta tulisi nopeasti käydä esille tärkeimmät tiedot hakijan kokemuksesta, osaamisesta, sekä persoonasta, jotta rekrytoija saa lyhyessäkin ajassa selkeän kuvan hakijan osaamisesta ja persoonasta. Pienelläkin vaivannäöllä CV:stä saa toimivan paketin, jolla työllistymismahdollisuudet paranevat välittömästi.

Nappaa tästä artikkelista vinkit onnistuneen CV:n tekemiseen haltuun! Lisäksi yrittäjä ja suunnittelija Lilya Lagerbohm Ceevee:n takana kertoo miten visuaalisuudella voi korostaa osaamistaan.

Perusasiat kuntoon – nämä asiat CV:stä tulisi löytyä

CV:stä voi tehdä omansa näköisen, mutta tietyt perusasiat olisi hyvä löytyä jokaisesta CV:stä. Kun CV mukailee tuttua kaavaa, on rekrytoijan sitä huomattavasti helpompi tulkita. Seuraavat listatut perusasiat olisi hyvä löytyä jokaisesta CV:stä:

1. Henkilö- ja yhteystiedot

Pidä huoli että yhteystietosi ovat ajan tasalla. CV:stä tulisi löytyä koko nimesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Osoite ja syntymäaika eivät enää nykypäivänä ole kriittisiä tietoja CV:ssä, vaikkakin alakohtaisia eroja on.

CV:n alkuun voit liittää myös kuvan itsestäsi, mikäli haluaa tuoda omaa persoonaa esille valokuvalla. Jos käytät CV:ssä kuvaa, muista valita siinä tapauksessa itsestäsi edustava, asiallinen ja laadukas, hymyilevä kasvokuva.

Lue myös: Hyvä CV-kuva – näin onnistut!

2. Profiiliteksti

Profiiliteksti on ansioluettelon alussa oleva lyhyt teksti, jossa kerrot tiiviisti kuka olet, mitä olet tehnyt ja minne olet suuntaamassa seuraavaksi. Se sisältää tiivistetyssä muodossa työkokemuksesi, tavoitteesi sekä taitosi ja se on sävyltään vakuuttava. Teksti kannattaa pitää lyhyenä ja ytimekkäänä; noin 50-150 sanaa riittää. Hyvän profiilitekstin avulla pystyt erottua muista hakijoista, sekä herättää työnantajan mielenkiinnon ja innostaa häntä lukemaan lisää. Varmistathan tosin, ettet vain toista CV:si muuta sisältöä vaan pyri tuomaan CV:n sisältöä tukevia näkökulmia esiin esittelytekstissä.

3. Työkokemus

Kerro työkokemuksesi aloittaen nykyisestä tai viimeisimmästä työtehtävistäsi. Kerro jokaisesta työkokemus jaksosta tehtävänimikkeesi, työnantajasi nimi sekä päivämäärät, jolloin työskentelit kyseisessä tehtävässä (kuukausi ja vuosi riittää). Kerro myös konkreettisesti siitä mitä työtehtäväsi sisälsivät ja millaisista asioista olit vastuussa työtehtävien aikana. Kun kuvailet työkokemusta käytä tyypillisten substantiivien (myynti, johto) lisäksi toiminnallisia tehtäviä kuvaavia verbejä (markkinoin, myin, valvoin, johdin…). Mitä enemmän pystyt kertoa mitattavista saavutuksistasi ja muista onnistumisista, sen parempi!


Esimerkkejä työkokemuksen merkitsemiseen:

01.06.2021-
Rakennusinsinööri
Rakennusyritys Oy, Helsinki

  • Johdin projekteja niin, että tavoitteet saavutettiin sovitun aikataulun ja kustannusarvion puitteissa. Loin yksityiskohtaisia suunnitelmia ja valvoin töiden edistymistä projektin tavoitteiden toteutumisen takaamiseksi.

15.9.2018 – 30.5.2021
Nuorempi rakennusinsinööri
W&P Rakennuttajat Oy, Espoo

  • Avustin vanhempia rakennusinsinöörejä kaikissa projektitavoitteiden saavuttamiseen liittyvissä tehtävissä. Avustin työraporttien laatimisessa ja laadin niitä myös itsenäisesti.

4. Koulutus

Luetteloi kaikki koulutuksesi tuoreimmasta tutkinnosta tai koulutusohjelmasta vanhimpaan tai vaihtoehtoisesti olennaisimmasta epäolennaisimpaan. Muista merkitä päivämäärien aloitus- ja päättymisaika kuukauden tarkkuudella.

Ansioluettelossa ylioppilastutkinto tai toisen asteen ammatillinen tutkinto riittää kaukaisimmaksi koulutustiedoksi. Peruskoulun tiedoilla ei ole merkitystä ellet ole vielä nuori ja hae mahdollisesti kesätyöpaikkaa.

Koulutustietojen kohdalla kannattaa mainita pääaineet tai tärkeimmät suoritetut kurssit mikäli ne liittyvät haettavaan työpaikkaan. Jos olet myös ollut opiskelijavaihdossa ulkomailla kannattaa se mainita, sillä kansainvälistä kokemusta arvostetaan.

5. Kielitaito

Kerro kielitaitosi osaaminen. Kielitaidon voi merkitä haluamalla tavalla ansioluetteloon. Voit halutessa jopa eritellä suullisen ja kirjallisen kielitaidon, jos niissä on suuria eroja
Muutamia tapoja kielitaidon merkitsemiseen:

Yksi keino on merkitä kielitaito kirjallisesti seuraavan asteikon mukaan: 1. äidinkieli 2. erinomainen 3. hyvä 4. kohtalainen 5. alkeet.

Visuaalisesti kielitaitoa voi ilmaista esimerkiksi tähdillä yhdestä tähdestä viiteen niin, että yksi tähti tarkoittaa alkeita ja viisi äidinkieltä.

Monelle tuttu asteikko voi olla myös CEF tai CEFR -asteikko, jossa kielitaito merkitään tason mukaan joko A1, A2, B1, B2, C1 tai C2. Tarkemmat kuvaukset tasoille voit tarkistaa täältä

6. IT-taidot

Nykyajan työelämässä IT-taidoilla on merkitystä melkein jokaisella alalla. Monessa työpaikassa arvostetaan työntekijöitä, joilla on hyvä tietotekninen osaaminen. Kerro mitä ohjelmistoja tai järjestelmiä osaat käyttää.

Älä kutista taitojasi turhaan MS Officeen tai sähköpostiin, vaan listaa rohkeasti kaikkia ohjelmia ja järjestelmiä mitä olet aikaisimmissa työtehtävissä päässyt aktiivisesti käyttämään.

7. Harrastukset ja kiinnostukset 

Mikäli sinulla on haettavaan työtehtävään asiaankuuluvia kiinnostuksen kohteita, voit mainita ne CV:ssäsi. Asiaankuuluvat harrastukset voivat antaa täydellisemmän kuvan siitä millainen henkilö todellisuudessa olet sekä mikä sinua kiinnostaa. Esimerkiksi laskettelu vaatii keskittymistä paineen alaisena, kun taas joukkuelajit ja vapaaehtoistyö osoittavat taitojasi tiimityöskentelyssä. Harrastukset kuten käsityöt, nikkarointi ja rakentelu kertovat täsmällisyydestä ja huolellisuudesta. Jos et keksi, miten harrastuksesi liittyy haettavan työn vaatimuksiin tai mitä voisit kertoa harrastuksesta haastattelutilanteessa, jätä se pois ansioluettelosta.

8. Suosittelijat

Rekrytoijat toivovat näkevänsä ansioluettelon yhteydessä suosittelijan, joten mikäli sinulla on aikaisemmista työpaikoista suosittelija kannattaa se mainita.

Ennen kuin merkitset suosittelijaksi esimerkiksi aikaisemman työpaikkasi esimiehen muista pyytää tältä henkilöltä aina lupa. Suosittelijan tietoihin kannattaa laittaa nimen lisäksi myös yrityksen nimi, suosittelijan tehtävänkuva kyseisessä työpaikassa sekä puhelinnumero.

9. CV:n tallentaminen ja lähettäminen

Lataa CV:si PDF-muodossa. Tiedostoa on tämän jälkeen helppo lähettää ja se avautuu jokaisella laitteella samanlaisena.
Älä tallenna asiakirjaa nimellä “Asiakirja 1”. Vaan varmista, että asiakirjan nimi on ammattimainen ja se on helposti tunnistettavissa, esimerkiksi “Etunimi-Sukunimi-CV”

5 vinkkiä hyvään ansioluetteloon:

1. Pidä mielessä, mitä työtä haet

Eri työpaikat vaativat erilaisia taitoja ja ominaisuuksia. Varmista, että ansioluettelosta käyvät ilmi ne asiat joista on hakemassasi työssä hyötyä.

Tilintarkastajan CV:ssä arvostetaan huolellisuutta ja täsmällisyyttä, kun taas graafikon CV:stä kannattaa käydä ilmi luovuus. Jos olet hakemassa useisiin erilaisiin työtehtäviin voit tehdä useamman ansioluettelon, jotka painottavat erilaisia ominaisuuksia ja osaamista.

Kirjoita CV:tä siis aina haettava työpaikka mielessä.

2. Tee CV-stä tiivis pakkaus

Kaikkein ruuhkaisimmissa rekrytoinneissa työnantaja saattaa vilkuilla CV:n läpi vain kymmenissä sekunneissa. Kun työpaikkaan tulee satoja hakijoita – on tärkeää saada omasta CV:stä mahdollisimman tiivis.

Työnantajat eivät turhaan tahdo lukea monisivuisia ansioluetteloita, jotka eivät auta päätöksenteossa. Rekrytointitilanteessa lyhyt ja ytimekäs CV on siis aina parempi kuin pitkä ja jaaritteleva.

3. CV vastaa kysymykseen mitä, hakemus miten

CV:n tulisi olla melko karkea lista omasta kokemuksesta, taidoista, vahvuuksista ja luonteesta. Yhteen tai kahteen A4-arkkiin on mahdotonta vangita kokonaan työnhakijan kokonaisuutta, joten kannattaa avata CV:n asioita hakemuksessa.

Hakemuksen ei kuuluisi olla eri sanoin kirjoitettu CV vaan sitä täydentävä paperi. Ansioluetteloon voit siis kirjoittaa, että olet ollut töissä varastolla, jossa olet ajanut trukkia. Hakemuksessa avaat enemmän sitä, millaista työ on ollut, ja mitä tämä työkokemus on opettanut sinulle.

Lue lisää kuinka tehdä hyvä työhakemus

4. Työt eivät ole ainoa kokemus

Työkokemus on eräs tärkeimmistä asioista CV:ssä, mutta moni muukin asia voi olla merkittävä.

Jos sinulta löytyy harrastuksien tai vapaa-ajan puolelta kokemuksia, joista voi olla hyötyä tuo ne esille. Jos olet esimerkiksi harrastanut joukkueurheilua koko elämäsi, voi se antaa hyvän kuvan tiimityöskentelytaidoistasi!

5. Ole huolellinen

Ansioluettelossa ei tulisi olla virheitä, sillä huolimattomuus antaa jo kättelyssä huonon kuvan hakijasta. Kun saat omasta mielestäsi ansioluettelon valmiiksi, niin älä lähetä sitä vielä mihinkään.

Kirjoittaessa usein sokeutuu omalle tekemiselle, joten tarkista se ensin pariin kertaan huolellisesti läpi.

Visuaalinen CV – erotu eduksesi

Yrittäjä Lilya Lagerbohm Ceevee:ltä kertoo, että CV-suunnittelun ytimessä on muodostaa rakenteeltaan selkeä ja sisällöltään relevantti kokonaisuus, jossa henkilön vahvuudet pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Lagerbohmin mukaan yleisesti voi kuulla myös puhuttavan visuaalisesta CV:stä, missä visuaalisuus tarkoittaa nimenomaan visuaalisesti toimivaa rakennetta ja katseen kiinnittävää kokonaisuutta.

Näytönkaappaus ceevee.com etusivulta, sivusto tarjoaa kustomoituja CV ja työnhakumateriaaleja
Ceevee suunnittelee ansioluetteloita eri alojen asiantuntijoille ja ammattilaisille, työelämän tuleville tähdille sekä yrittäjille. Ceevee on perustettu elokuussa 2019, jonka jälkeen se on auttanut näyttävien CV:iden luonnissa jo yli 130 henkilöä uran eri vaiheissa.

Visuaalisuuden keinoin saat viestisi perille

Onko visuaalisuuteen panostamisessa varsinaista hyötyä työnhaussa? Lagerbohm kertoo millaisilla visuaalisilla keinoilla haluamiaan asioita voi vahvistaa CV:ssä.

“Yleisesti visuaalisuuteen kuuluu lukuisia eri ulottuvuuksia. CV-suunnittelun piirissä värit, muodot ja tekstin ulkoasu ovat osa visuaalisuutta, joiden ohella vieläkin tärkeämpänä asiana on asettelu, rakenne ja kokonaisuuden luoma yleisvaikutelma. Helposti voisi ajatella, että visuaalisuus on jonkinlaista ‘tilpehööriä’ ja räikeitä värejä. Todellisuudesssa visuaalisesti onnistunut CV on sellainen, jossa tämän tilpehöörin sijaan on toimiva rakenne, joka tuo esiin työnhakijan persoonan ja osaamisen mahdollisimman tehokkaasti.”

“Jos mietitään visuaalisuutta värien ja fonttien näkökulmasta, esimerkiksi värivalinnoilla voidaan viestiä hyvinkin tarkkoja asioita ja vahvistaa työnantajalle syntyvää mielikuvaa henkilön taidoista ja persoonasta, sekä sopivuudesta haettuun alaan. Visuaalisilla tehokeinoilla, kuten esim. väreillä, on erityisen suuri rooli CV:n luomassa ensivaikutelmassa. Mieleenpainuva ensivaikutelma voi todella edesauttaa haastattelukutsun saamisessa, kun CV:n muu sisältö on myös kunnossa.”

“Esimerkiksi asianajaja voi tummia värejä, kuten ruskeaa tai sinistä, käyttämällä korostaa luotettavuutta ja asiallisuutta omassa CV:ssään. Tällöin visuaalisuus korostaa asianajajan sopivuutta alalle ja luo yleisesti luotettavan tunnelman henkilön osaamisesta. Toisena esimerkkinä tehokkaasta visuaalisen käytöstä on ensimmäistä kertaa kesätyötä hakevan nuoren CV. Joihinkin työpaikkoihin, kuten kaupungin jäätelökioskiin, hakee sadoittain ellei tuhansittain ihmisiä. Tällöin visuaalisesti mieleenpainuva CV voi erottaa hakijan muiden hakijoiden joukosta, vaikka sisällöllisesti kaikki CV:t olisivat yhtä hyviä.”

Visuaalisuuden keinot CV:ssä

Oikeanlainen asettelu

Asettelu CV:ssä on luettavuuden kannalta tärkeässä roolissa. Usein henkilön yhteystiedot ja lyhyt kuvaus ovat joko vasemmassa laidassa tai CV:n yläosassa. Keskellä on listat henkilön kerryttämästä työ- ja koulutuskokemuksesta.

“CV:n sisällön asetteluun vaikuttaa mm. sisällön määrä, mikä sisällössä on tärkeintä ja mitä pointteja haluaa omasta kokemuksestaan nostaa esille. Kun pohtii mitä työkokemusta tai koulutusta haluaa korostaa CV:ssä, on hyvä huomioida haettavan työpaikan vaativuus sekä oman kokemuksen relevanttius ja määrä suhteessa tähän”, Lagerbohm kertoo.

Väri ja fontti

Haluatko pitää CV:n klassisen mustavalkoisena vai korostaa tiettyä mielikuvaa värein? Lagerbohm muistuttaa, että joissain tilanteissa CV saatetaan printata paperille mustavalkoisena, mikä kannattaa ottaa huomioon värejä valitessa. 

Värin lisäksi fonttivalinnoilla voidaan ohjata ihmisen katsetta työuran titteleihin tai CV:n väliotsikoihin esimerkiksi avainsanoja lihavoimalla. Lagerbohm suositteleekin käyttämään mahdollisimman selkeää fonttia koristeellisen fontin sijaan, jotta CV:n sisällön lukeminen ei tuota ylimääräisiä ongelmia.

CV:n sisältö edellä

“Tärkein ohjenuora visuaalista CV:tä tehdessä on lopulta se, että visuaalisuus ei saa mennä CV:n sisällön edelle. Lempiväriä ei kannata pakolla tunkea CV:seen, jos se vie liikaa huomiota sisällöstä tai esimerkiksi heikentää CV:n luettavuutta”, Lagerbohm muistuttaa.

“On myös hyvä huomioida, että kaikki mikä näyttää omaan silmään toimivalta ei välttämättä ole selkeää muille ja täten pienet visuaaliset yksityiskohdat ovat harvoin kovinkaan keskiössä rekrytoijan lukiessa CV:tä läpi. Taas kerran korostuu se, että visuaalisesti loistava CV tuo sisällön esille mahdollisimman selkeästi ja hyvin.”

“Loppupeleissä mustavalkoinen, yhtä fonttia käyttävä CV voi olla visuaalisesti erittäin toimiva paketti, joka tekee lähtemättömän vaikutuksen. Loppupeleissä tässäkään asiassa ei tarvita turhia sirkustemppuja: sisältö keskiöön, ja visuaalisuus tukemaan sitä!”

Visuaalisen CV:n hyödyt

  • Mieleenpainuva ensivaikutelma
  • Rekrytoijan huomion vieminen haluamaansa asiaan
  • Osaamisen ja koulutuksen korostaminen
  • Kerran huolella tehty CV palvelee pitkään

Villit CV-vinkit

Lagerbohm nostaa muutaman CV:n onnistumisen kannalta tärkeän CV-vinkin esiin:

  • Jos et tiedä mitä laittaisit omaan CV:seen tai onnistu listaamaan omia ydintaitojasi, kysy apua tutuilta! Usein muut huomaavat itsestä asioita mitä itse ei tule ajatelleeksi.
  • CV:n suunnittelu lähtee sisällön miettimisestä – sen jälkeen kannattaa miettiä rakenne ja vasta lopuksi lisätä ripaus muita visuaalisia tehokeinoja
  • On tärkeää, että CV tuntuu omalta. Sen kuuluu reflektoida kirjoittajaansa!
  • CV kannattaa pitää ajan tasalla, koska ikinä ei tiedä milloin tulee tilaisuus sen lähettämiselle. Kerran kunnolla tehty CV kantaa pitkälle, minkä takia CV:seen kannattaa panostaa.

Usein kysytyt kysymykset CV:stä

Miten teen CV:n?

Verkosta löytyy laadukkaita ansioluettelo-pohjia ilmaiseksi, niitä kannattaa hyödyntää. Kokosimme parhaat CV-pohjat yhteen.

Mitä CV:stä tulisi löytyä?

CV:ssä tulisi olla yhteystiedot, lyhyt profiili, koulutus, työkokemus, vahvuudet, osaaminen, sekä muut hyödyttävät asiat, kuten harrastukset tai luottamustehtävät.

Pitääkö CV:ssä olla kuva?

Kuvallinen CV antaa hakijasta aina persoonallisen kuvan, kuin pelkkää tekstiä sisältävä CV. Kuva ei siis ole välttämätön, mutta hyvin suositeltava.

Onko ansioluettelo sama kuin CV?

Kyllä. Ansioluettelo eli CV on työpaikkahakemukseen liitettävä luettelo hakijan aikaisemmista työpaikoista, kouluista, kursseista tms. Ansioluettelon tarkoitus on antaa mahdollisimman laaja kuva hakijan ominaisuuksista tiiviissä muodossa.

Kuinka pitkä CV:n tulisi olla?

CV:n tulisi olla yksi- tai kaksisivuinen. Älä kuitenkaan tarkoituksellisesti tee ansioluettelosta kaksisivuista, vaan pyri pitämään se yksisivuisena, jos vain tarvittavat tiedot siihen mahtuvat. 

Miten kirjoitan CV:n vähällä kokemuksella?

Avaa reilusti niitä kokemuksia, joita sinulta löytyy. Yhdestä tai kahdestakin työpaikasta saa paljon tekstiä, jos niiden tehtäviä avaa, ja kerrot mitä olet oppinut niissä. Pohdi myöskin, jos vapaa-ajallasi teet jotakin, josta voisi olla hyötyä työssä.

Työhakemus – näillä vinkeillä luot hyvän työhakemuksen!

Työnhaun käsikirja:

Aiheeseen liittyvää:

Hyvä CV-kuva – näin onnistut!

Satoja CV-kuvia ottanut helsinkiläinen ammattivalokuvaaja Omer Levin otti koronavuonna CV-kuvia ...
Lue lisää
Hyvä video CV

Video-CV:n tekeminen – näin tuot itsesi parhaiten esille!

Video-CV on erinomainen keino tuoda itseäsi esille työnhaussa. Jos et ...
Lue lisää

Seuraava luku: Työhakemus

Tästä luvusta löydät ohjeita hyvän työhakemuksen tekemiseen ja ladattavan työhakemusmallin.

Katso avoimet työpaikat

Wellpackin kautta löydät teollisuuden, tuotannon ja logistiikan parhaat työpaikat

1. Työnhaun aloittaminen

Etsitkö töitä, mutta et ole täysin varma mistä aloittaa? Aloita tästä ja ota apuvälineeksi tämä käsikirja.

Lue lisää →

2. Ansioluettelo eli CV

Ansioluetteloon kerätään mm. työkokemus. Tästä luvusta löydät kaikki ohjeet hyvän CV:n tekemiseen.

Lue lisää →

3. Työhakemus

Tästä luvusta löydät ohjeita hyvän työhakemuksen tekemiseen ja ladattavan työhakemusmallin.

Lue lisää →

4. Työhaastattelu

Tästä luvusta löydät kaikki tarvittavat ohjeet työhaastatteluun valmistautumista varten.

Lue lisää →

5. Ohjeet ja mallit

Kaipaatko inspiraatiota tai kenties ladattavan työhakemusmallin. Tästä luvusta löydät kaikki ohjeet ja mallit.

Lue lisää →

6. Kesätyöt

Oletko tulevana kesänä vailla tekemistä? Tästä luvusta löydät vinkkejä kesätyön hakemiseen.

Lue lisää →