Etran tuotanto käy kuumana – Wellpack auttaa osaavien koneistajien löytämisessä

Etra Fastener Production Vantaa

Ammattikoneistajien tarve Etralla johti onnistuneen yhteistyön syntyyn. Wellpack auttoi Etraa löytämään Vantaan Fastener Production-tuotantoon ammattilaisia, jotka ovat pääkaupunkiseudulla olleet kiven alla.

Uudellamaalla pulaa koneistajista

Osaavien koneistajien löytäminen on pääkaupunkiseudulla ollut haastavaa, kertoo tuotantojohtaja Kari Nyyssölä Etralta: “Työntekijöiltämme odotetaan korkeaa ammattitaitoa, jotta valmistamiemme tuotteiden laatu pysyy korkealla. Ammattitaito näkyy mm. monipuolisena ohjelmointiosaamisena. Koneistajista on pääkaupunkiseudulla pulaa”.

Tampereelle teknisten koneenrakennusmuovien koneistusyksikköön Etralla ei ollut vastaavia vaikeuksia löytää koneistajia pari vuotta sitten. Uudellamaalla tilanne on ollut erilainen. Nyyssölä epäilee yhdeksi syyksi sitä, ettei Uudenmaan kouluista valmistu enää niin paljoa koneistajia kuin aikaisemmin. Kouluja ja koulutuslinjoja on lakkautettu.

Kone ei korvannutkaan ihmistä – ainakaan vielä

Teknologian kehitykseen on uskottu niin järkkymättömästi, että koneistajien sekä muiden metallialan tekijöiden tarve on vuosien varrella aliarvioitu. Koulutuslinjoja on lakkautettu, joka on taas johtanut koko metallialan laajuiseen työvoimapulaan, josta on ahkerasti viime vuodet uutisoitu. 

Etra Fastener Production valmistaa Vantaalla laadukkaita kiinnitystarvikkeita

“When standard is not enough” – Etralla viihdytään

Etra Oy on arvostettu suomalainen teknisen kaupan erikoisliike, joka tarjoaa yrityksille erilaisia teollisuustuotteita ja palveluita. Etralla on myös omaa tuotantoa Vantaalla, Hämeenlinnassa ja Tampereella, joissa valmistetaan asiakkaiden omiin piirustuksiin perustuvia erikoistuotteita.

Etra Fastener Production Vantaalla valmistaa ensiluokkaisia teollisuuden kiinnitystarvikkeita yrityksille maailmanlaajuisesti. Vantaan yksikkö työllistää noin 40 teollisuuden ammattilaista ja tuotanto pyörii kolmessa vuorossa kellon ympäri. Vaihtuvuus työpaikalla on vähäistä – joka kertoo siitä että työntekijät aidosti viihtyvät. Lisärekrytointeja silti aika ajoin ilmenee, jolloin ensiluokkaista työpaikkaa etsivien kannattaa olla hereillä!

Vaihtuvuus Etralla on vähäistä – joka kertoo siitä että työntekijät aidosti viihtyvät

Wellpack löysi Etralle oikeat osaajat  

Nyyssölä päätti vuoden alussa kartoittaa uusia mahdollisia rekrytointikumppaneita, jotta skaala olisi laajempi ja valinnanvaraa enemmän. Pian hän törmäsi Wellpackiin ja päätti jättää yhteydenottopyynnön – vaikka nimi olikin ennestään vieras.

Puolentoista tunnin kuluttua luuri soi, kun Wellpackin rekrytointikonsultti Pekka Suhonen soitti ja lähti kartoittamaan henkilöstötarvetta tarkemmin. Seuraavalle päivälle sovittiinkin jo tapaaminen ja rekrytointitiimimme kävi tutustumassa Etran tuotantotiloihin Vantaalla.

Ensimmäinen koneistaja esiteltiin seuraavana päivänä ja seuraavan viikon aikana kaksi lisää. Hakijat olivat jo valmiiksi työllistyneitä rautaisia ammattilaisia. Kolmessa viikossa rekrytointiprosessi oli kokonaisuudessaan valmis ja uudet tekijät aloittivat Etralla. Nyyssölä kertoo olleensa positiivisesti yllättynyt rekrytointiprosessin nopeudesta.

Ongelma: 

Ammattitaitoisten koneistajien löytäminen ja palkkaaminen on pääkaupunkiseudulla vaikeaa.

Ratkaisu:

Wellpack löysi sopivat koneistajat pikaisella aikataululla tehokkaasti toteutetun rekrymarkkinointikampanjan avulla. Kampassa onnistuttiin tavoittamaan ammattikoneistajia eri sosiaalisen median kanavia hyödyntäen. 

Wellpackin kautta työllistynyt kokenut koneistaja Petri Latvatalo nauttii laadukkailla koneilla työskentelemisestä Etralla 

Kohdennetulla digimarkkinoinnilla hyvin lupaavia tuloksia osaajien löytämisessä

Tehokkaassa rekrymarkkinointikampanjassa kohdistettiin visuaalisesti näyttäviä some-mainoksia tarkasti rajatulle kohderyhmälle. Kohderyhmä muodostui Wellpackin keräämän kävijädatan pohjalta, joten mainos osui tehokkaasti oikeille silmille. Mainoksesta hakijat siirtyivät työpaikan laskeutumissivulle, jossa kohtelias rekrytointibottimme keräsi heiltä yhteystiedot matalalla kynnyksellä. Ei kankeita lomakkeita – vaan sujuvaa surffailua. Näin kerättiin potentiaalisten osaajien liidit, joita lähdettiin sitten tarkemmin karkoittamaan.

“Etran nopealla aikataululla onnistunut rekrytointi oli loistava juttu meille Wellpackilla. Se takoi lisää uskoa siihen, että viimeisen vuoden ajan kehittämämme digirekrytointimalli on hyvin tehokas ja potentiaalinen työkalu vaikeampienkin rekrytointien läpivientiin”, kertoo Aaretti Niskanen Wellpackin markkinointitiimistä. 

Wellpackin kaikkiin rekrytointitoimeksiantoihin kuuluu rekrymarkkinointi. Kampanjan koko riippuu rekrytoinnin vaativuudesta ja Wellpack määrittää aina kampanjan koon tukemaan oikean tekijän löytämistä. Laajemmista rekrykampanjoista sovitaan erikseen asiakkaan kanssa.

Avatar photo

Aaretti Niskanen

Aaretti on toiminut markkinoinnin sekä myynnin tehtävissä Wellpackissa vuodesta 2019 asti hyödyllistä materiaalia verkkoon tuottaen. Asiakastyöskentelyn parissa Aaretti työskentelee henkilöstöalan ytimessä ja ratkoo yhdessä asiakkaiden kanssa heidän henkilöstötarpeita. Häntä yhdistää luovuus, niin kirjoittamisen kuin musiikinkin parissa.

Jaa artikkeli: