Wellpack Oy

Mistä kaikki alkoi ja miten syntyi Wellpack Oy

Idea blogin kirjoittamiseen tuli työnhakijalta, kun hän ihmetteli, että mistä saa näin hyvää palvelua.


Moni on kysynyt meiltä mistä tämä Wellpack tulee ja miten se on syntynyt. Olen työskennellyt henkilöstö palvelualalla vuodesta 2000 ja toimialoina on ollut lähes aina ns. raskaat alat: teollisuus, logistiikka, prosessiteollisuus. Alkuun tein myös taloushallintoon paljon rekrytointeja ja työntekijähakuja eri asiakkaille.


Omat asiakkaat on itselle olleet aina kullan tärkeitä ja arvokkaita. Oman asiakkaan saaminen ja sen vaaliminen on itselleni kunnian asia. Olen aina itse käynyt asiakkaalla ensialkuun ja siellä on tehty yhteinen päätös siitä että, alamme tekemään yhteistyötä. Tämä on sitonut minua tekemään parhaani palvellakseni heitä niin hyvin kuin mahdollista, asiakkaita ei tipu taivaalta kuin sieniä sateella.


Näin se ei aina toteudu silloin kun ollaan isossa yrityksessä ja isossa tiimissä. Ja joskus on sanonut asiakas, että ei tämä toimi enää niin kuin ennen. Myyjän on tunnettava asiakkaansa eikä sen hoitamista voi kokonaan sysätä johonkin tiimiin tai kokonaan toisten hoidettavaksi, ainakaan teollisuuden ja logistiikan yrityksissä.


Näin se ajatus sitten lähti Wellpackistä. Vahvasta halusta palvella asiakasta juuri niin hyvin kuin vain voi, joustavasti ja sitoutuen asiakkaan toiveisiin. Me tehdään se mitä luvataan ja se ei ole meille klisee. Meillä koko tiimi pistää parastaan ja sen meidän asiakkaatkin tietävät. Se vain on niin tärkeää. Näin siis syntyi Wellpack Oy.

Huh, näin syntyi uuden vuoden kunniaksi meille blogi, jota jatkan myöhemmin.

Työvoimalle tarvetta?

Tutustu meidän
ratkaisuihin.

Aiheeseen liittyvää:

Wellpack on vastuullinen työnantaja

Wellpack täyttää pian 10 vuotta! Kymmenessä vuodessa on…

Lue lisää
Rekrytointiprosessi

Rekrytointiprosessi – näin onnistut

Mistä on onnistunut rekrytointiprosessi tehty? Wellpackin toimihenkilöiltä löytyy…

Lue lisää

Wellpack somessa:

Sinua saattaa myös kiinnostaa:

Rekrytointiprosessin vaiheet

5 Faktaa henkilöstövuokrauksesta

1. Vuokratyöstä hyötyy kaikki Vuokratyö on voitto niin työntekijälle, vuokrayritykselle kuin käyttäjäyritykselle.  Työntekijälle siirtyminen…

Lue lisää

Wellpack lopettaa yhteistyön Jokereiden kanssa

Wellpack lopettaa yhteistyön KHL:ssä pelaavan Jokereiden kanssa johtuen Venäjän Ukrainaan kohdistuvista sotatoimista. Wellpack Oy…

Lue lisää
Valokuvastudiossa markkinointia varten

Rekrytointimarkkinointi yhä keskeisemmässä asemassa

Rekrytointi ja markkinointi fuusioituvat modernissa digitaalisessa maailmassa toisiinsa. Hyvin markkinoitu tuote menee kaupaksi henkilölle,…

Lue lisää